Powerprint kokeiluja


Powerprint


KOKEILU 1

Pääsin ensikertaa kokeilemaan tällaista tekniikkaa kuin Powerprint. Tekniikassa siirretään tulostekuva lähes mille tahansa pohjalle. Näissä minun kokeiluissa pohjana toiminut vaneri.
Aluksi sivelin pohjaan gel mediumia, jonka jälkeen laitoin samaa ainetta tulostekuvan kuvapuolelle. Kohdistin tulostekuvan kuvapuoli vaneriin kiinni niin, että geelipinnat ovat vastakkain. Käytin palettiveitseä, saadakseni kuvan tasaisesti silitettyä vanerin pintaan, ettei ilmakuplia jää.
Annoin työn kuivaa puhaltimen alla noin 10-15minuuttia.







Kun työ oli kuiva otin taulusienen palasen ja vesiastian. Kastelin sientä vedessä ja hellästi hangaten kävin koko kuvan läpi sienellä. Kaikki mikä oli tulostepaperin valkoista lähtee pois. Vaneriin jää kuva. 

Tein ensimmäisen powerprinttini äitini koirasta. Tässä on loppu tulos kun kuva on siirtynyt tulosteesta vanerille.

KOKEILU 2

Tässä kokeilussa, annoin kuvan kuivua vuorokauden yli. Tarkoituksena olisi saada kestävämpi tulos, mutta itse en huomannut eroa siinä, että oliko työ kuivunut 10 min vai 24h.

Tähän kokeiluun käytin mustavalkoista kuvaa itsestäni halloweeninä. Tarkoituksena on tehdä työstä kollaasi ja siksi valitsin tämän kuvan, jotta siihen olisi hauska maalailla ja lisätä kaikkea päälle.
Työ kuivumassa.

Kuva pyyhittynä taulusienellä.
 Halusin tehdä kuvaan hiukan kehyksen omaista reunusta. Päätin 10 minuutin tekniikalla lisätä ruusut työn laidoille. Ruusutkin tulostin mustavalkoisena, jotta voisin itse maalata ne omanlaisiksi.


Ruusut lisättynä teokseen.

Maalasin akryylimaaleilla halloween maskeerausta näkyvämmäksi. Lisäsin valkoiset reunukset teokseen.




Lisäsin kuvaan reunoille kehystämään sulkakoruja. Toiselle laidalle mietin maalaavani unisiepparin.








Jatkuu...

KOKEILU 3, KOLLAASI


Pohjaksi otin pitkän mallisen taulupohjan ( mitat tulee myöhemmin), jonka maalasin kevyesti akryylimaalilla vihreästä siniseen.

Käytin PowerPrintiä laittaakseni kuvat taulupohjaan kiinni. Annoin kuvien olla yön yli kuivamassa ennen kuin aloin hankaamaan valkoista paperia pois.

Käytin mikropalloja gel mediumin seassa saadakseni hiukan erilaista pintaa. Värjäsin seoksen jolloin sain tehtyä lumihanget ja hiekan. Levitin mkropallogeeliseoksen palettiveitsellä.

Lisäilin maalaten kuvaan ruohoa yms. Vasemmassa laidassa oleviin joutseniin käytin valkoisia höyheniä.


Kommentit