Värikynät kulumaan
Uudet Caran D'ach, Luminance -värikynien vihdoin tultua tutummaksi, toteutin asiakastyön värikynillä. Aloitan työn aina tekemällä nopean luonnoksen, jotta kuva tulee tutuksi. Luonnostelin kissasta monta luonnosta, hiukan hankalan kuvakulman takia.
Monen luonnoksen jälkeen piirsin piirrosteni pohjalta lopulliselle arkille ääriviivat. Aloitin työstämään teosta, kunnes huomasin, että kissa tuli piirrettyä ihan liian pieneksi arkin kokoon nähden. Jouduin aloittamaan piirtämisen alusta uudelle arkille, sillä piirros jälkiä ei saanut enää pyyhittyä.
Tämän virheen jälkeen olenkin kärsivällisemmin tehnyt luonnokset ja keskittynyt erityisesti ääriviivojen oikein saamiseen arkille.
Pitkään olen karttanut tätä tapaa eli piirtää ruudukko paperille sekä mallikuvaan, jolloin piirteet on helpompi saada kohdalleen ruutujen avulla. Tämän työn jälkeen huomasin kuitenkin, että ruudukon piirtäminen oli kaiken sen vaivan arvoista. Kuva muodostuikin paljon nopeammin sekä ääriviivat tulivat siistimmäksi, kun ei tarvinnut montaa kertaa korjailla ääriviivojen kohtaa.
Paperina käytin 40,6 x 30,5cm kokoista pastellipaperia, värinä neutraalin ruskea. Pidän siitä miten valkoinen värikynä hehkuu värilliseltä arkilta.
Kuva oli mielestäni tosi haastava tehdä, sillä kuvaan oli tosi vaikea saada syvyyttä kuvakulman takia. Päätin keskittyä enemmän värien käyttöön sekä eri pintojen kuvastamiseen.
Taustaan ja varjoalueisiin käytin kylmän vaaleansinistä. Pyrin tuomaan etualalle lämpimämpiä sävyjä. Taustaan halusin epätarkkaa lehvistöä.
Kommentit
Lähetä kommentti